OGS | Keretin Golf-kenttä

Puheenjohtajalta

Puheenjohtajalta

Puheenjohtajalta

Kohta päättyvä golfkausi on ollut kaikin puolin menestyksekäs. Kenttä saatiin erinomaiseen kuntoon heti keväällä. Kenttä talvehti hyvin ja tautien torjuntatoimet onnistuivat syksyllä. Kiitos tästä kuuluu osaavalle kenttähenkilöstölle.

Pelattuja kierroksia on tällä hetkellä 9200, jossa kasvua viime vuoteen verrattuna on 22%. Vieraspelaajien osuus kierroksista on 29%, joka on ennätyksellisen korkea. Tämä näkyy tietenkin seuran greenfee-tuloissa. Jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä seurassamme on tällä hetkellä 368, joka on 30 jäsentä vähemmän, kuin viime vuonna. Huolestuttavaa on, että alle 22-vuotiaita jäseniä on vain 19.

Kaivoshankkeen ympäristölupa-asia on vielä kesken. Kaivos käynnistyy aikaisintaan vuonna 2026. Jos hanke toteutuu joudumme siirtämään nykyisen varikon muualla - todennäköisesti rangen tuntumaan. Finncobalt on luvannut rakentaa varikolle tarvittavat tilat ja huolehtia sinne veden ja sähkön. Kulku rangelle joudutaan miettimään uudestaan. Kaivosyhtiö on myös luvannut rakentaa Keretin tielle tarvittavat tien ylitykset tai alitukset.

Seuran talous on edelleen kunnossa ja tavoitteenamme on plusmerkkinen tulos vielä poistojenkin jälkeen. Seuran syyskokous pidetään torstaina 23.11 klo 18 teollisuuskylän kokoustiloissa. Tervetuloa mukaan!

Terveisin Raimo